Sivut

18.3.2012

Hirvisuolla hiihtämässä

Hep. Kävimmä aamutuimaan hiihtämässä koko perhe Hirvisuolla. Komia oli keli ja koirien hihnat unohtui tarkoituksella autoon. Ahku oli vapaana koko ajan, Usko ja Iisi vuorotellen, välillä kumpikin käskyn alla. En halua päästää edelleenkään Uskoa opettamaan Iisille kilometrihakua. Ajattelin aluksi, että saas nähä, mitä tulee kun pitäisi hiihtämällä pitää Iisi nätisti vierellä kulkemassa... Pelkohan oli tietenkin turha!

Kuin kuutamolla hiihtäisi :)
Kuvassa on tilanne se, että Usko on etumaastossa ja Iisi kulkee nätisti vierellä ja Ahku odottelee kuvaajia. Pidän tätä kyllä melkoisena edistysaskeleena, sillä Iisille on ollut kaikkein vaikeinta katsella rauhassa, kun Usko pääsee juoksemaan. Usko on ollut sille suurin fanituksen kohde, ainakin koiramaailmassa. Toivon tietenkin, että olemme me ihmiset oikeasti vielä suurempi.

Lintuja ei nähty, mikä oli pienoinen ihme. Riekkoja kyllä yleensä näkee tuolla ja ainakin jälkiä. Nyt ei näkynyt niitäkään. Tosin eilinen lumisade ja kova tuuli lienee sotkenut ainakin vanhemmat jäljet. 

Kun takaisin autolle hiihdeltäessä kaikki koirat olivat välillä nätisti seuraamassa, tuntui kuin olisin ollut Hirvisuon Anders Landin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti