Sivut

3.7.2012

Ehkä ensi kerralla?

Vesityökokeisiin piti ensi sunnuntaina mennä. Tämän päivän seuran vesityötreeni osoitti kuitenkin sen, ettei koira ole vielä valmis moiseen. En saa sitä neljässä päivässä kuntoon. Lisäksi Iisi ottaa niin paljon häiriötä muista koirista, että kaikenlaiset tapahtumat, missä on koiria ja pitäisi tehdä jotain, ovat vaikeita. Teimme yhden koemaisen suorituksen linnulla, pudotti rantaan ja lähti haistelemaan edellisen koiran meininkejä. No siitäpä otin ohjat omiin käsiin ja tein sorsalla riistakarusellin ja koira siitä innostumaan tietty ja saatiin edes jonninmoinen suoritus. En ollut mitenkään pahoillani, totesin vain tilanteen ja päätin, että treenataanpa loppu aika laumavietillä olemista... Enpä tuupannut sitten koiraa autoon, vaan katsoimme yhdessä VOI koirat ja AVO koirat ja alkoi Iisikin rauhoittumaan kun siitä naksuttelin.

En oikein tiedä, miten tuo vesi on sellainen elementti, että se lisää Iisin kierroksia x10 verrattuna maanoutoon. En sitä mielestäni itse ole pitänyt mitenkään ihmeellisenä juttuna. Noh, taas vähän lisää mietittävää! Hyvä tästä tulee, sitä ei käy kiistämään, mutta kyllä tämä nyt vähän enemmän vaatii, kuin alunperin ajattelin :)
Kyllä sitä mökkirannalla voi katsella ihan rauhallisesti kun lintu lentää! 
Eero

2.7.2012

Kuntouintia

Aloitimme kuntouinnin. Hyvähän se olisi, jos isäntäkin uisi mukana, mutta jonkun pitää soutaakin... 2x5minuuttia uitiin nyt ja seuraavalla kerralla vähän lisempää. Hyvin tuo meni, eipä Iisikään ollut moksiskaan ja Uskohan on jo vanha tekijä näissä hommissa. Kyllä se nyt kunto kasvaa syksyyn!

Mursu ja väsynyt rotta uimasillaan.

Iisilläkin alkaa helepottaa uiminen!

Vanha tekijä näissä hommissa.

Huomenna tiistaina Iisillä sitten seuran vesityötreenit. Sunnuntaina käymmä kopasemassa vesityökokeet, josko sieltä joitain pisteitä irtoaisi!

Eero