Kevät saapuu Viinamäelle!

No niin, puolen Suomen mittainen muutto takana ja tänään saatiin netti. Nähtävästi olemme siis kotiutuneet. Arkikin on alkanut ja koirarintamalla tietysti tapahtunut. Lähinnä pieniä mutta suuria tapahtumia, kuten se, että nykyään koirien lenkitys hoituu kätevästi päästämällä ne ovesta ulos kirmaamaan vapaana. Hienot hankikelitkin oli pari viikkoa, joten onpa se ollut kätevää koirien kanssa pelata! Nyt alkoi kurakelit ja toivottavasti kohta ovat jo ohitse.

Lähdettäiskö kuule sorsapassiin kun osaan jo sorsan noutaa?

Iisillä olen treenannut noutoa. Variksilla ja Länsi-Savolla. Länkkäri haetaan joka aamu yhdessä postilaatikolta. Usko on tutorina ja se saa kantaa Hesarin. Useimmiten Iisi tuo lehden nätisti koko matkan, vaikka juoksee ja haistelee mennessään. Jos liikaa äkseeraa nätisti kulkemisen kanssa kun on lehti suussa, niin pudottaa. Variksia on kylvetty muutamana päivänä pitkin pihoja. Naapurikin tuli oikein kysymään, että mitä työ täällä oikein teettä, kun kuolleita variksia lentää ympäri pihaa. Olen antanut Iisin juosta vapaana ja "löytää" varikset ja katsonut vaan, mitä se tekee. Yleensä vähän aikaa haistelee ja sitten nappaa suuhun ja tuo minulle. Siitä olen sitten kehunut kovasti. Ellei ole kaikkia tuonut, olen ottanut Uskon sisältä ja laittanut etsimään, siinä sitten Iisikin on innostunut samalla Uskon kiikutellessa raatoja minulle. Uskohan se tuo vaikka ihmisen jätöksen, sekin on nähty...

Koko koiralauman kanssa olemme takunneet yleisen hallinnan kanssa. Tämän yllättävän "vapauden" koittaessa ovat koirat yrittäneet ottaa välillä omia vapauksiaan rajojen ja käskyjen suhteen. Kolinapurkki on viuhunut ja ääntäkin on valitettavasti jouduttu käyttämään. Pakko, kun 5-tie menee parin sadan metrin päässä ja rusakoita puskat pullollaan. Minä en kyllä ole nähnyt vielä yhtäkään. Täytyy sanoa taas, että Iisi on villein mutta hallittavin. Se uskoo kun sanotaan ja palautuu heti. Vaikka sen kanssa saa olla silmä koko ajan tarkkana, on se kyllä hienosti hallinnassa koko ajan.

Jepjep. Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, mutta pitkiä päivityksiä on puuduttava lukea. Kevät tulee tänne tohinalla, tästä mäeltä on lähipäivinä bongattu kanadanhanhi, telkkäpari (yritti pöllön pönttöön), sadan peipon parvi ja mustarastas. Tunnistamattomia pikkulintuja paljon. Pitäisi varmaan alkaa tunnistamaan niitä. Lumet sulavat vauhdilla ja kuralillinki pihassa. Lopuksi joku hämärä kuva.

Armi käymässä. Kone se on.

Gironin pahikset Armi ja Iisi. Meleko petoja.

Lopuksi tarina vihervarpusesta, joka joutui lautakasan ja ikkunan väliin loukkuun. Sen löysi Ahku, joka hullulla haukunnallaan ilmoitti seisojakoirille, että täällä tapahtuu. Seisojakoirien hyökättyä paikalle yrittivät he yksissä tuumin rikkoa lasin ja syödä varpusen suihinsa. Pikkulinnuille armelias isäntä joutui kantamaan Usko-koiran niskanahasta pois, koska siihen ei sana tehonnut. Iisi ja Ahku tulivat pois ihan suullisella käskyllä. On se Usko kyllä aivan tolkuton kaveri. Tuokin pikkulintu sai koiran tunniksi täysin pois raiteiltaan. Silmät paloivat päässä ja koko 30 kiloa tärisi kuin raivotautinen. Kuola valui. Hullu se on, ihan varmasti. Miten tuollaisen kanssa metsästää? Mukava taas näin ennen syksyä asiaa pohtia, koska on sillä kuitenkin joka syksy metsästetty. Kuva linnusta ennenkuin Iiris ja Isi sen pelasti. 

Tirpuunen. Tässä tapauksessa vihervarpunen.

Eero