Sivut

16.10.2013

Kansa vaatii päivityksiä!

Niinpä, onko vähän hiljasta ollunna. Keväällä meni maku koko seisojatouhusta hetkeksi kun Iisi kävi selkäkuvilla. Spondyloosi ja ylimääräinen nikama lantiossa, joka on vielä vinossa. Jotain häikkää selässä tiedettiin olevan jo lonkkakuvien perusteella, kun siinä näkyi välimuotoinen lanneristinikama. Kevättalvella Iisi oli pariin otteeseen niin kipeä, että kuvautin koko selän. No kuntoutettiin sitä koko kesä ja syödään nyt vähän lisäravinteita niin josko sillä vielä muutaman vuoden metsästäisi! Nimittäin nyt syksyllä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia selän suhteen, Iisi on ollut kunnon puolesta elämänsä vedossa. Yritetään pysyä nyt siinä.

Metällä ollaan käyty jonkin verran, ei mitään älyttömiä määriä mutta aika tuloksekkaasti kuitenkin. Alotettiin kanalintukausi Enontekiöltä ja olipahan paras Lapin reissu ikinä! Kaikki koirat toimivat, lintuja löytyi ja niitä saaliiksikin mukavasti saatiin. Porukka oli aivan mainio ja syötiin ehdottomasti parhaat riistaruuat, mitä ollaan reissuilla syöty.

Kova kolmikko ja muutama lintu malliksi.
Lapista tultuamme ollaan sitten metsästelty kotosalla sillon ku ollaan ehditty. Usko ei ole kovin mukautuvainen koira, se näytti Lapissa, mistä kana todella pissii, mutta eipä Etelä-Savon pusikoissa oikein saa mitään aikaiseksi. Jotain sai kaveri sen kanssa, kun pisti tutkan kaulaan että näki mitä se puuhaili. Muutenkin tuntuu Usko toimivan paremmin tuolla kaverilla, pitäskö se lahjottaa sille :) Seuraavat kuvat tuli mulle yhtenä viikonloppuna kun itse tanssimme jossain muualla ystävien häitä ja Usko-poika oli hoidossa...

Katohan, kaveri ampu Uskon avulla teeren :) Tais olla ns. metsästyksellinen tilanne...

Ihan riistanhoitoakin oli harrastettu. Seisonnalta kuitenkin. 
No, mun kanssahan toimii tämä Iisi aivan mainiosti. Se on ihan sama mihin sen kanssa lähdetään, kaikki hoituu. Paitsi nouto, jossa voi tehdä mitä tahansa väliltä huippusuoritus - linnun valmiiksi suolistus. Mutta riistaa löytyy ja ampumatilanteisiin pääsee. Voit kävellä miten haluat ja Iisi hoitaa etumaaston. Se on rentoa se! Samalla reissulla voi käydä katsomassa teeriä, kurppia ja fasaaneita, oikeat seisontatavat tulevat Iisiltä automaattisesti. Joitain kuvia tältä syksyltä vielä.

Tätä on piisannut tänä syksynä. Ampujasta suurimmaksi osaksi kiinni. Usko ei jostain syystä kurppaa seiso, vaan nämä on aina Iisin heiniä. 

Uskoa harmittaa kun Iisille saatiin taas teeri...

Ihan hyvä nouto tämä!

Iisi se hoiti tämänkin.

Piti ottaa kuva kun oli niin onnistunut nouto, ettei tullut edes hampaista jälkiä!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti