Tältä koiramme näyttävät

Näin joulun 2012 kynnyksellä.

Uskon "ruokaa ja rapsutuksia kiitos" -ilme.

Ahku ihan omana ittenään.

Oliko asiaa?

Törkeää!

Iisi luulee välillä olevansa koiramaailman omistaja. Ihan sumeilematta esimerkiksi menee makaamaan Uskon päälle. Usko yrittää murisemalla sanoa, että kuule kakara läheppä tiehesi. Vaan ei lähde. Kyllä muakin ärsyttäis.

Usko niin arvostaa tämmöistä

Eero

Pilleet!

Käytiinpä viikonloppuna juhlistamassa Iisin velipoikaa, J-12 Urpoa ja KVA Almaa, kaiken hyvän alkua ja juurta, Iisin ja sisarustensa emää. Tulipa hieno ja polveileva lause. Aloitimme juhlat fasaanijahdilla. Kaikille osallistujille saatiin lintutilanteita ja yhtä lukuunottamatta myös pudotuksia. Iisi ei ollut oikein terässä. Riistatöissä ei mitään ongelmaa ollut, mutta lintujen seisontaan saanti oli nihkeää. Maajäljet häiritsivät, eikä haku vauhdikkuudesta huolimatta tuottanut tulosta verrattuna sisaruksiin. Ero oli selkeä ilmavainuisiin sisaruksiin verrattuna, jotka tuntuivat olevan linnulla koko ajan. Iisi löyti kaksi lintua, joista toinen saatiin reppuun ja toinen juoksi alta pois, eikä Iisi saanut sitä pysäytettyä. Eli sellainen haaste Iisillä, oppia maajäljiltä pois. Muuten sisarukset olivat tasaisia ja osoittivat kaikki varhaiskypsyytensä. Pieniä viilauksia joillakin, paukkunoutoa, avanssiongelmia ja noutojuttuja, mutta pääpiirteittäin hommat kunnossa ja metsästämään pystyy.

Kasvattajan luona sitten iltapileet. Pöytä notkui jouluruuista ja koirat koulutettiin monta kertaa taas valmiiksi. Hieno ja hauska ilta, kiitos osallistujille ja kasvattajille! En jostain syystä ottanut kuvia ollenkaan, paitsi yhden, siitä Villen juhliin lahjoittamasta viskipullosta. Soli hyvää! Laitan sen nyt sitten tähän perään. Iisistä ja muistakin koirista on joitakin kuvia Urpon blogissa. 

23 vuotiasta... ei pahaa. 

Eero

Uusia haasteita Iisille

Olimme koko viikonlopun Iisin kanssa fasujen ja peltopyiden perässä. Lauantaina möllikaerissa ja sunnuntaina jahtimielellä. Lauantaina saimme kokeneilta konkareilta paljon hyviä näkökulmia ja vinkkejä treenaukseen. Iisin hakua kehuttiin muuten, mutta maajäljet häiritsevät haun etenevyyttä. Ehkäpä taannoiset jäniskontaktit ovat saaneet nokkaa painumaan entistä enemmän maahan. Tähän alettiin puuttua heti pienellä hoputtamisella hakuun ja paikalle kävelemisellä silläkin uhalla, että siitä lintu lähtisi. Tämä tepsi oikeastaan heti ja lopulta Iisille ei tarvinnut sanoa paljonkaan, kun nokka irtosi maasta ja haku eteni taas. Saldo lauantailta kaksi törmäystä, perään oli hinkua juosta, mutta sain koiran pysymään aisoissa. Viimeisessä erässä sitten napsahti kaikki kohdalleen, haku hyvää ja tiukka seisonta kuusen alle, josta avanssi ja käskystä pysähtyminen, eikä aikeita perään. 

Sunnuntaina oli linnut tiukassa, kettu oli käynyt paikalla lennättämässä linnut uusiin paikkoihin ja saanut saalistakin. Haku eteni hyvin ja maajäljiltä käskin heti pois. Makkaratulien jälkeen löydettiin hyvin jalkava fasaanikukko, joka yritti Iisiä karkuun. En tiedä, oliko tilanne pelkkää tuuria vai olisiko koira oppinut juoksevista kukoista nyt jotain. Tapahtui kuitenkin niin, että Iisi seurasi vähän aikaa jälkeä, sitten jätti sen ja teki ison erkanemisen suoraan etumaastoon ja tuli sieltä kukkoa vastaan ja naulasi sen kuusen alle. Rohkea temppu koiralta ja tällä kertaa vielä onnistui. Siitä avanssi ja kukkofasaani kuusen alta lentoon Iisi aivan pyrstösulissa kiinni. Käskystä heti paikalleen ja lintu ensin niin lähellä koiraa ettei voinut ampua, sitten kuusen takana ja lopulta tuli kuusen takaa ja ensimmäinen laukaus ohi ja toinen osui, mutta huonosti ja lintu lähti liippaamaan alaspäin. Alastulopaikalta löytyi taas juoksujälki jota Iisi lähti selvittämään. Ojanpohjaa edettiin matalana ja viimein kukko löytyi, ilman avanssia lähti vielä lentoon, koira paikalla, ammuin ja kukko tippui keskelle peltoa. Koira haltuun ja ase auki, mielessä lämpimän linnun noutotreeni. Kun lähetin koiran noutoon, ei sieltä löytynytkään mitään! No mitä ihmettä, kukko oli ottanut jälleen jalat alleen... yritin aluksi löytää linnun itse mutta eihän siitä mitään tullut ja koira hakuun. Kohta taas seisonta ja näin kukon piilottelevan heinikossa hangen alla. Kytkin koiran ja kaivoin linnun käsillä pois. Tein vähän hallitumman lämpimän linnun noudon ja se meni aivan hyvin, vähän silti suu kävi, luovutus istuen. Tämä sepustus nyt tässä esimerkkinä, ettei se aina mene niinkuin strömsössä vaikka meneekin aivan oikein :)

Työvoitto ja perusposeeraus.

Niin mitä ne haasteet oli? Maajäljiltä pois oppiminen ja peräänmenemättömyyden vahvistaminen, myös törmäystilanteissa. Myös tokossa, joka taas aloitettiin, on uusia haasteita, mutta niistä myöhemmin.

Eero

Kukot kusettaa ja jänis kiusaa

Lähdettiin taas Iiriksen kanssa selvittämään, löytäisikö Iisi tänään lintuja. Löytyi kaksi kukkoa ja samalla saatiin hyvä selitys aikaisemmille tyhjille reissuille, vaikka hajuja on ollut. Ensin seisonta melkein auton vieressä viimeisen kuvan kaltaisessa rytelikössä kuusipuskaan. Etenemisessä ei mitään lähtenyt vaan alkoi noin 100 metrin jäljitys joka päättyi törmäykseen ja kukko kiroillen lentoon. Samasta linnusta vielä tyhjä seisonta johon vaiheittaista etenemistä n. 50 metriä ja hajut loppu?!? Piilotti lintu itsensä johonkin. Päästiin pellon puolelle ja sieltähän ei mitään löytynyt mutta ruokintapaikan läheisyydessä taas seisonta ja otin hetken mielijohteesta kännykän ja kuvasin tilanteen. Kun Iiriksen kanssa lähestyimme seisontaa, purki koira. Pieni mahdollisuus olisi lintu ollut saada seisonnalle, jos olisin antanut koiran mennä, mutta maatalo oli niin lähellä, että kutsuin koiran pois. 

Tämän jälkeen menimme tuonne yläpuoliselle pellolle ja Iisi kävi koukun vasemmalta ja jatkoi jäljitystä, lintu juoksi suoraan vastatuuleen ja koiralla vaan vauhti kiihtyi kunnes 150 metrin päässä minusta törmäsi kukkoon. Ei siis onnistunut linnun otto, mutta nytpä ei jäänyt tuleen makaamaan vaan rohkeasti lähti juoksevan linnun perään ja saatiin niistä siksi edes havainnot. Aikaisemmin ollaan jääty vaan pyörimään hajuille, eli kehitystä kuitenkin?

Juoksen juoksen! Joko saa mennä?

Mennessämme autolle varmaan sama jänis tuli tapaamaan Iisiä, mikä viimeksi nähtiin. Huono kuva, mutta tilanne jatkui näin: Iisi tuli tielle ja pysähtyi. Minä katsoin autolle päin ja sieltä pylkkäsi joku valkoinen vastaan. Luulin ensin kissaksi sitten koiraksi ja sitten tajusin, että sehän on vitivalkonen mettäjänis! Käskin koiran maahan ja pyörin tiellä muutenkin ja jänis vaan jatkaa pylkkäämistä meitä kohti. Viimein 15-20m kohdalla nousee takajaloilleen ja alkaa haistelemaan, että katos, siinähän sinä oletkin, ystäväni Iisi, lähdetäänkö taas kilpajuoksuun? Iisi ei lähde, sanoin ja niin jänis jatkoi matkaansa yksin tuohon vasemman puolen pusikkoon. Miten näitä jäniksiä nyt näin näkee joka reissu?

Tuolta se tietä pitkin kohta tuli se jänis. Tiesi, ettei ollut haulikkoa. 

Leikinlyöntiä

Huhuu! Pelkäätkös minua sinä senkin.

Pitkästä aikaa koirat pisti yhteisleikiksi sisällä. Siinä sidostesukka saa kyytiä!

Osataan ollakin.

Pellolla

Helppoa kauraa?

Ei löytynyt vaan lintuja ei... Mihin ne on taas kaikki hävinneet? Kun ei oo lunta maassa, niin ei voi tietää, että onko niitä edes alueella. Tuon kauran alla lymyilevä lintu ei ole kyllä helppo löydettävä. Ruokinnaltakin oli jyvät hävinneet, että kyllä niitä pitäisi siellä olla. Tehtiinpä kuitenkin mukava lenkki, Iiris selässä kantorepussa! Aina kun Iisi vähänkin hävisi näkyvistä, kuului selästä kysymys: "Missä Iisi on?" :) Tarkka koiran seuraaja.

Eero